020 7614 882 (ma-pe 8-16) asiakaspalvelu@hoivakehitys.fi

Kurkistus kotihoitoon

22.03.2024

Meillä ”Hoiviksella” kotihoito on monipuolisen työn kenttä ja asiakaskuntamme ulottuu vauvasta vaariin.

Tiesitkö, että Hoivakehitys on tunnettu positiivisista ja ratkaisukeskeisistä kotihoidon palveluista? Meillä ”Hoiviksella” kotihoito on monipuolisen työn kenttä ja asiakaskuntamme ulottuukin vauvasta vaariin. Palvelujen tarpeet ovat asiakkaillamme hyvin vaihtelevia, mutta jokaiseen pyrimme löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun. Meillä on kotihoidossa pieni, mutta rautaisen ammattitaidon omaava tiimi. Vakituisesti tiimiimme kuuluu tällä hetkellä kaksi sairaanhoitajaa ja sosionomi, lisäksi tiimiä täydentävät ammattitaitoiset sijaisemme.

Kotihoidossa työskentely on vaativaa ja vastuullista. Usein saa kuulla, että kotihoidossa työskentely on kiireistä, eikä asiakkaille riitä aikaa niin paljon kuin haluaisi. Olen opiskelijoita ja uusia työntekijöitä perehdyttäessä kertonut heille, että Hoiviksella asiat tehdään hieman eri tavalla. Meillä huolella valmisteltu ja työntekijöille jalkautettu strategia ja erityisesti motto ”aikaa ja huolenpitoa” määrittävät koko toiminnan ja palvelut suunnitellaan sen mukaisesti. Kotihoidossa työskentely on pääosin itsenäistä ja työntekijältä vaaditaan vahvaa päätöksentekokykyä. Vastuu asiakkaista ja omasta työstä on suuri, mutta toisaalta itsenäinen työnkuva antaa myös vapauksia. Työpäivän rytmitys on työntekijän päätettävissä ja onnistuvatpa tietynlaiset työtehtävät myös kotisohvalta käsin. Meillä kotihoidossa työntekijä saa johtaa omaa toimintaansa!

Itsenäisestä työn luonteesta huolimatta tiimissämme on vahva kollegiaalisuuden henki. Jokaisella työntekijällä on omat ainutlaatuiset vahvuutensa ja niitä myös hyödynnetään. Ammatillista tukea on aina saatavilla niin kollegoilta kuin johtoryhmältä. Huono johtaminen sote-alalla on mediassa usein valitettavan negatiivissävytteistä, mutta Hoiviksen tapauksessa aika paljon työntekijöiden ja johtoryhmän välisestä yhteistyöstä kertonee se, että viikoittaiset tiimipalaverit ovat työviikon kohokohta, eikä niistä useinkaan naurua puutu.

Parasta Hoivakehityksen kotihoidossa työskentelyssä on omasta mielestäni juuri työn monipuolisuus ja vapaus oman toiminnan johtamiseen. Sairaanhoitajana pääsen kotihoidossa paitsi hyödyntämään aiempaa osaamistani monipuolisesti, myös oppimaan uutta. Minulla on useamman vuoden kokemus gerontologisesta hoitotyöstä, lisäksi olen työskennellyt ennen kotihoitoon siirtymistä sairaanhoitajana mielenterveyshoitotyössä. Perheiden parissa tehtävä työskentely puolestaan on tuonut käytännönläheistä oppia lasten ja nuorten hoitotyöstä. Tässä työssä ei olla koskaan valmiita, vaan aina löytyy jotain uutta opittavaa.

Eeli Lemettinen
Sairaanhoitaja